Miten perille?
Phu Quocille pääsee Saigonista bussi-lautta -yhdistelmällä tai suoraan lentäen. Alkuperäinen suunnitelma oli testata bussi-lautta -komboa, mutta pikaisen googlettelun perusteella lentäminen on suositeltavampaa ja yllättäen lähes saman hintaista. Lauttamatka maksaa noin 50e, kun lentoliput kahdelle henkilölle maksoivat alle 120e. Ja olihan se mukavaa. Saigonin liikennekaaoksesta 40 minuutin lento suoraan saaren palmunlehvien katveeseen.
Majoituimme Trip Advisorin neuvoja noudattaen kauas saaren pääkaupungista Duong Dongista. Taksi kulki kaupungin läpi matkalla saaren luoteisosassa sijaitsevaan majapaikkaamme eikä valinta kaduttanut hetkeäkään. Isoja hotelleja vieri vieressä vielä isompien hotellien rakennusmaiden kupeessa. Kauppiaita myymässä turisteille snorkkeleita, uimapukuja, huiveja ja hattuja. Länsimaalaiseen makuun sisustettuja ravintoloita ja klubeja. Voi olla jonkun makuun, minun ei. Sen enempää Duong Dongia en vierailullamme nähnytkään.
Pääkaupungin ulkopuolella maisema vaihtui enemmän odotetun kaltaiseksi. Viidakko teiden varsilla tiheni, lehmien ja muiden eläinten määrä teillä kasvoi ja ajoneuvojen väheni. Taksikuski ei puhua pukahtanut 45 minuutin ajomatkan aikana, mutta maisemat ja radiosta soiva vietnamilainen musiikki siivittivät matkaa mukavasti.
Bamboo Cottages - Vietnamin ainut aurinkoenergialla toimiva ekoresort
Majoituimme Bamboo Cottages -resortissa pienellä Vung Bau Beach -rannalla. Bamboo on Vietnamin tiedettävästi ainut aurinkoenergialla toimiva ekoresort ja muutenkin ainut laatuaan. Parin kilometrin mutainen ja kuoppainen tie vie Bamboon pihalle, jossa silminnähden ystävällinen ja hymyilevä henkilökunta saattaa reissaajat istumaan ja ihailemaan Tyynellemerelle avautuvaa merinäkymää. Kylmät juomat tarjoillaan talon puolesta samalla kun yksi henkilökunnan jäsen kertoo meille Bamboon käytänteistä ja tarjottavista aktiviteeteista.
Yö kahden hengen huoneessa kustantaa 65e, mikä alkuun tuntuu hurjalta, jos on ennenkin majoittunut Kaakkois-Aasian resorteissa. Kun ottaa huomioon, mitä kaikkea hinta sisältää, jää pohtimaan, saavatkohan omistajat varmasti omansa takaisin resortin pyörittämisessä. Monipuolinen aamupala tuorepuristettuine mehuineen ja tuoreine hedelmineen. Ilmainen jooga kaksi kertaa päivässä, aamulla ja iltapäivällä. Kolmena päivänä viikossa ilmainen "punch-hour", jonka boolissa oli reilusti rommia suomalaiseenkin makuun. Perjantai-iltapäivisin ilmaisia tapaksia vietnamilaiseen tapaan sekä vietnamin kielen ilmainen opetustuokio. Vapaa polkupyörien, kajakkien ja snorklausvälineiden lainaus. Perheillalliset, jolloin kaikki resortissa majoittuvat kokoontuvat yhden pöydän ääreen nauttimaan perinteisen vietnamilaisen illallisen. Parhaita illalliskokemuksia. Ensimmäisellä kerralla illallistimme uusiseelantilaisen pariskunnan kanssa, josta toinen oli töissä maitoalalla ja tiesi suomalaisen Valion. Toisella perheillallisella tutustuimme tsekkiläiseen suunnittelijaan, joka oli asunut Bamboossa kaksi kuukautta, ja meinasi asua vielä kolme sekä kanadalaiseen pariskuntaan, joiden kanssa keskustelu pyöri jääkiekon parissa ja jotka kyselivät Suomen ja Venäjän poliittisista suhteista.
Bamboo vs. isot majoitusjätit
Bamboon huoneet ovat resortiksi varsin hyvin varusteltuja. Vaikkakaan ei ilmastointia, hyvällä tuurilla ensimmäiselle pesijälle lämmintä vettä suihkussa ja kaupan päälle gekot, sammakot, apinat ja muut viidakon eläimet pitämässä omaa meteliään huoneen sisä- ja ulkopuolella. Mikään edellämainituista ei haitannut hetkeäkään, kun vastapainona oli esteetön näkymä aavalle merelle, palmujen ja eksoottisten kukkien kirjo, tuoreet hedelmät ja kookospähkinät resortin pihalla. Majoitus on hurmaavan kotoisa ja toimii omassa yksinkertaisuudessaan. Aamulla huone siivotaan sillä aikaa kun asukkaat ovat aamupalalla ja illalla hyttysverkko avataan ja hyttyskarkoitekiekko sytytetään valmiiksi. Bamboo ei kuulu sähköverkkoon, vaan käyttää omaa tuottamaansa aurinkoenergiaa. Sähkökatkoja oli silloin tällöin, yöaikaan sähköä ei ollut käytössä lainkaan. Ravintolassa ei ollut mitään kertakäyttöistä, pillitkin olivat bambuisia. Vesipulloja ei ollut saatavana, vaan resortti tarjosi ilmaisen juomaveden omiin täyttöpulloihin. Bamboo taistelee omassa luokassaan isoja majoitusjättejä vastaan.
Bamboon ihmiset ansaitsevat oman kappaleensa. Luin etukäteen, että henkilökunta on äärimmäisen ystävällistä ja mukavaa. Pohdin, mahtaako tekstiin olla eksynyt värityskynää tai merenrantamaiseman häikäisemää liioittelua. No ei. Henkilökunta ehti töidensä ohella jutella mukavia ja vaihtaa kuulumisia vilpittömän ystävällisesti. Ja on sanomattakin selvää, että palvelu oli aina hymyjen siivittämää ja tasokasta. Tyhjä lautanen ehti todistetusti olla ravintolan pöydällä alle 20 sekuntia ennen kuin joku tuli sen korjaamaan pois ja kysymään, maistuisiko tänään jälkiruoka madamille. Tällä kertaa mikään edellä mainituista ei tuntunut lainkaan vaivaannuttavalta. Bamboo toivottaa vieraansa tervetulleeksi Bamboo-perheeseen ja olo Bamboossa todella tuntuu siltä. Kuin olisi löytänyt oman kauan kadoksissa olleen vietnamilaisen perheensä.
Mitä tehdä Phu Quocilla?
Kuusi päivää Phu Quocilla. Mitä teimme? Pääosin tätä:
Yhtenä päivänä irrotimme itsemme aurinkotuolista ja tyydyttävästä aaltojen kohinasta ja vuokrasimme skootterin. Tavoitteena ajella pitkin luoteisrannikkoa ja käydä lounaalla kelluvissa ravintoloissa aivan saaren pohjoiskärjessä. Tie kiemurteli välillä punaisen mutaisena ja kuoppaisena viidakon ytimessä ja leveni välillä nelikaistaiseksi lehmien päiväkävelyn kohteeksi joutuneeksi moottoritieksi. Vuokraskootteri piti mielenkiintoisia ääniä ja oli päivän päätteksi saanut ylleen uuden punaruskean värin ja mutakuorrutteen. Se ei kuulemma haitannut, skootterilla kun ei ollut vakuutustakaan.
Matkan varrella sai uudenlaisen kuvan siitä rakennusvimmasta, mikä saarella vallitsee. Pohjoisessakin ilmestyi välillä viidakon keskeltä silmänkantamattiin ulottuvia turistihotellihuvipuistomikäliekaupunkeja. Ovat kuulemma kiinalaisten turistien suosiossa. Yhdessä isoimmassa, Vinpearl-nimisessä turistihotelli-hirviössä on 3600 huonetta. Sen ulkopuolen portit muistuttivat Disney Worldia kaikessa absurdiudessaan keskellä villiä viidakkoa apinoiden ja kaskaiden pitäessä omaa konserttiaan muurien ulkopuolella.
Huojuvat, tai kelluvat ravintolat
Pohjoiskärjestä löytyi Floating Restaurants - kelluvat ravintolat. Se oli mainittu kaikissa turistikartoissa ja -oppaissa, mitä käteni ulottuville löysin. Oletin sen olevan ulkomuodoltaan jotain Vinpearl-hirviön ja Bamboo Cottagesin väliltä. Se oli jotain muuta. Aivan rannan tuntumaan kylki kylkeen rakennettuja horjuvia peltimökkejä. Laumoittain kanoja, ankkoja ja muutama vuohi. Paljon paikallisia vilkuttavia lapsia matkalla koulusta kotiin. Sylin levyinen "katu", jota pitkin punamutainen skootterimme hurautti "laiturin" juurelle. Jos ei lasketa muualla saarellakin ongelmana olevaa roskamäärää, en olisi hurmaavampaa osannut kuvitellakaan.
Huojuva laituri johdatti itse ravintoloihin. Pelkäsin kompastuvani nitiseviin lautoihin. Perässä laituria pitkin ajoi skootteri, jonka kyydissä oli elävä kana. Kuski odotti kärsivällisesti, että kävelimme hitaasti laiturin päähän ja pääsimme ravintolaan. Olimme ainoat länsimaalaiset turistit. Naapuripöydässä kovaa vauhtia humaltumassa oleva seurue lauloi niin kovaäänisesti karaokea ettei juttelusta tullut mitään. Tarjoilija saapui Kanye Westin kiertuehuppari yllään ottamaan tilaustamme. Kommunikointi sujui epäselvästi melun ja ontuvan kielitaidon takia. Ilmeisesti ainut vaihtoehto oli tilata kilo kalaa, sitä siis, kiitos. Hetkeä myöhemmin kilon kalaamme tultiin kalastamaan ravintolan viereen. Ei pelkoa siis mahanpuruista, kala oli taatusti tuoretta. Parhaan makuinen kala koko reissun aikana.
Matkalla takaisin saatoimme eksyä muutamaan otteeseen - tarkoituksella ja tahattomasti. Lisää mutaisia teitä, lisää rakennusvaiheessa olevia turistikohteita, lisää peltimökkikyliä, lisää autioita, surullisen roskaisia rantoja. Pitkän päivän jälkeen oli ilo palata takaisin Bamboo-perheeseen.
Suola- ja aurinkorasvakuorrutettu matkalainen palaa kotiin
Bamboosta lähteminen oli haikeaa. Toisaalta teki mieli jo takaisin kaupunkiin, jossa pääsi tukahduttavaa kosteutta pakoon ilmastoituihin huoneisiin eikä ihon tarvitsisi olla kuorrutettuna suolalla ja aurinkorasvalla kaiken päivää. Toisaalta jää kaipaamaan meren kohinaa yöllä, gekkojen kisailua vessan seinällä, kukkojen kieunnan häiritsemiä aamupäiväunia ja Bamboon perheenomaista ilmapiiriä. Toivon vain, että Phu Quoc ja Bamboon kaltaiset paikat pitävät pintansa turismin valtavaa voimaa vastaan ja tarjoavat saman elämyksen muillekin matkalaisille.
- Sanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti